Valliuksenkatu 3-5_21

Kerrostalo

Valliuksenkatu 3-5

Huoneet 6-8h + 2k + 2ph/wc + s + 2wc
Velaton hinta 845 000 €
Rakennusvuosi 2001
Huikean tasokas kerrostalohuoneisto aurinkoisessa Naantalissa! Sijainti Naantalin keskustan tuntumassa mahdollistaa nautinnollisen elämän palvelujen äärellä - samalla kuitenkin idyllisen vanhan kaupungin sykkeessä nauttien. Huikean kodin ilahduttavia lisämausteita ovat kaunis pihapiiri, kaksi pistokepaikkaa pihalla ja mahdollisuus autokatospaikkaan sekä todella tilavaan omaan autotalliin hyvän varastotilan kera. Tämän kodin kohdalla luonnehdinta luxus tuntuu lattealta, sillä poikkeuksellinen tasokkuus on läsnä kaikkialla. Kahden kerroksen huoneisto on yhdistetty upealla akryyli portaikolla, joiden päällimmäisenä pintana on karkaistu lasi ja näyttävä valaistus saa portaat hehkumaan iltojen pimeydessä loistavan taideteoksen lailla. Kyseessä ovat ylin ja toiseksi ylin kerros, joten muiden asukkaiden askeleet eivät pääse yläpuolella koskaan häiritsemään ja kahden kerroksen ratkaisu toimii suurenmoisesti monissa eri tarpeissa. Perheen teinit tai kahden sukupolven asuintarpeet saavat täydellisen tilaratkaisun sujuvaan arkeen, ja myös hulppeita työtiloja kaipaavat perheet saavat tästä kodista oivan ratkaisun itselleen. Mittavista muutostöistä on vastannut Casagranden arkkitehtitoimisto ja sisustus on luonnollisesti viimeistelty ammattilaisten toimesta. Yläkerrassa 2-3 makuuhuonetta, wc/ph/s, wc, vh, 2 var., k, rh, oh ja aula. Alakerrassa puolestaan vaikuttava eteistila, mh + walk-in closet/ph/wc, wc, k, rh ja oh. Alemman kerroksen lattiapinnat ovat hienostuneen hiekan sävyistä ja erittäin kestävää kuivapuristelaattaa, tehosteseinänä hiekan sävyinen kivitapetti, katot erityislaatuista Barrisolia (mahdollistaa mm. valtavan valaistun kattoalueen saarekkeen yläpuolelle), keittiön valmistajana italialainen Gatto ja kodinkoneet Gaggenaun. Laadukkaat saniteettitilat ja tyylikäs walk-in closet ilahduttavat aina ostajia. Marmorinen taso puolestaan portaikon ympärillä päästää kauneimmat esineesi oikeuksiinsa. Tätä huoneistoa ei pysty sanoin kuvailemaan eikä riittämiin ylistämään. Tämän kodin esittelen sinulle mielelläni myös yksityisesti. Lisätiedot ja esittelyt sinulle tästäkin huikeasta yksilöstä antaa IN LKV | Sari Kuusisto 050-2556, tai sari@inlkv.fi. Luonnollisesti olen käytettävissäsi myös nykyisen kotisi myyntiprojektissa, jotta tästä uudesta unelmasta tulisi varmasti totta!

Katso kaikki kuvat »

Perustiedot
KuntaNaantali
Postinumero21100
AlueKeskusta Pappila
Huoneet6-8h + 2k + 2ph/wc + s + 2wc
TyyppiKerrostalo
Pinta-ala246.0m²
Kokonaispinta-ala246.0m²
Lisätietoja pinta-alastaMyytävä kokonaisuus on yhdistetty kahdesta asunnosta. Osakesarjat 1056-1151 (as 15). Osakesarjat 1293-1404 (as 17). Yhtiöjärjestyksen mukainen yhteenlaskettu pinta-ala 208 m2, lisäksi pinta-aloihin kuuluu huoneistoon 15 YJ 5§:n mukaan lisäksi lämpölasielementeillä eristetty terassiparveke 38 m2 (tilasta maksetaan hoitovastiketta YJ 7§ 6 mom. mukaisesti). Huoneistosta 15 on poistettu sauna. Huoneiston 17 ilmoitettu pinta-ala 112 m2 käsittää yli 160 cm korkeat tilat. Näistä tiloista 67 m2 on korkaudeltaan yli 220 cm. Lisäksi runsaasti alle 160 cm tiloja, joista osa käytetty säilytystiloihin.
Kerros4/4
Rakennusvuosi2001
Käyttöönottovuosi2001
Vapautuminenmuu ehto
Vuokralla nytEi
Hintatiedot
Velaton hinta845 000 €
Myyntihinta845 000 €
Neliöhinta3 435 €/m²
Yhtiövastike811,8 €/kk
Vesimaksu25,0 €
Muutasopimuksen mukaan/ 2vko kaupoista
Asunnon lisätiedot
SaunaAlakerrasta on saunatila poistettu ja sauna sijaitsee yläkerran ph:een yhteydessä.
Asuntoon kuuluuKiinteät valaisimet, verhotangot ja sälekaihtimet. Huoneistokohtainen ilmanvaihto + viilennys. Irralliset vaatekaapit. Peukone ja kuivausrumpu.
Asunnon kuntohyvä
Lisätietoja kunnostaArkkitehtitoimisto C & H on suunnitellut mittavan remontin 2007, jossa alakerran huoneistoa on laajennettu 38 m2 terassin puolelle ja yläkerran huoneisto on yhdistetty näyttävän porrasaukon avulla. Useiden kuukausien remontin aikana alakerta uusittiin täysin niin pinnoiltaan kuin ratkaisuiltaan. Molempien kerrosten wc-tilat ja pesuhuoneet uusittiin yhteneväisellä tyylillä ja yläkerrasta vaihdettiin myös kaikki väliovet. Huoneistossa on runsaasti laadukkaita kaapistoja ja liukuovia. Vaikka myynnissä painopiste on alakerran osalla, niin myös huoneiston yläkerta ylittää ns. standarditason suurimmalta osalta.
Kohde Etuovessa9911028